UPC-päivitys | Aikataulusuunnitelma julkaistu!

Yhdistetyn patenttituomioistuimen (Unified Patent Court, UPC) valmistelutyöt ovat edenneet ja UPC:n valmistelutyöryhmä (UPC Preparatory Team) on julkaissut aikataulusuunnitelman (roadmap). Aikataulusuunnitelman mukaan UPC aloittaa toimintansa 1.4.2023.

Voimassa olevat eurooppapatentit ja -hakemukset tulevat kuulumaan UPC:n toimivallan alle, jos niitä ei erikseen suljeta pois (opt-out). Opt-out mahdollisuus aukeaa kolme kuukautta ennen UPC:n voimaantuloa (ns. sunrise-jakso), mutta ennen kyseisen jakson alkamista valmistelutyön viimeiset vaiheet on saatava valmiiksi. Julkaistun aikataulusuunnitelman mukaan siis sunrise-jakson odotetaan alkavan 1.1.2023.

Sunrise-jakson aikana hakijalla on myös mahdollisuus pyytää lykkäystä eurooppapatentin myöntämiselle sen jälkeen, kun on lähetetty tiedonanto hakemuksen olevan hyväksyttävissä (R. 71(3) EPC communication) ja ennen myönnettäväksi tarkoitetun tekstin hyväksymistä. Euroopan patenttivirasto lisäksi sallii varhaiset yhtenäisvaikutuspyynnöt sunrise‐jakson aikana. Näin ollen Euroopan patenttivirasto voi rekisteröidä yhtenäisen vaikutuksen välittömästi järjestelmän käynnistyessä, mikäli kaikki vaatimukset täyttyvät. Yhtenäistä vaikutusta koskevia aikaisia pyyntöjä voidaan jättää vain sellaisista eurooppapatenttihakemuksista, joista on lähetetty tiedonanto hakemuksen olevan hyväksyttävissä (R. 71(3) EPC communication).

Saksan on vielä talletettava UPC-sopimuksen (UPC Agreement, UPCA) ratifiointiasiakirja, jotta sunrise-jakso ja UPC:n toiminta sunrise-jakson jälkeen voivat alkaa. Saksan oletetaan voivan tallettaa UPC–sopimuksen ratifiointiasiakirja tänä vuonna, viikolla 51.

Alkuperäinen uutinen löytyy täältä.

Seuraamme tilannetta edelleen aktiivisesti ja palaamme asiaan heti kun tiedämme enemmän. Suosittelemme joka tapauksessa, että omien eurooppapatenttien ja -hakemusten tilanne käydään läpi. Suosittelemme myös oman strategian miettimistä UPC:n suhteen. Lisäksi on hyvä miettiä onko tarpeen käyttää opt-out -mahdollisuutta ennen UPC:n voimaantuloa, jotta voidaan suojautua 1. päivän kanteelta, mikä lukitsisi oman eurooppapatentin tai -hakemuksen UPC:n toimivallan alle.

Siirry tietopankkimme UPC-osioon.

Kirjoittaja

Jaa artikkeli