Tekijänoikeus ja geoblokkaus
- Christoffer Sundman
- –
- Uutiset
- –
- 21.3.2018
Saksalainen tuomioistuin Landesgericht Frankfurt am Main antaa tuoreessa päätöksessään ymmärtää, että kansallinen tekijänoikeus voi laajentua yli valtion rajojen. Päätöksen mukaan voittoa tavoittelematon organisaatio ”Project Gutenberg Literary Archive Foundation” velvoitetaan luopumaan saksalaisten kirjailijoiden Heinrich Mann, Thomas Mann ja Alfred Döblinin kirjojen julkaisemisesta verkkosivuillaan, sikäli kuin nämä kirjat ovat saatavilla kuvaruudulla ja/tai ladattavissa internetin käyttäjille Saksassa.
Tuomioistuin hyväksyi siten ne vaatimukset, joita Saksassa kirjailijoiden oikeudet omistava kustantaja S. Fischer Verlag GmbH kanteessaan esitti.
”Project Gutenberg” oli julkaissut Thomas Mannin, hänen poikansa Heinrichin ja Alfred Döblinin 18 saksankielistä teosta, joiden tekijänoikeudet olivat lakanneet USA:ssa, koska kirjat oli julkaistu ennen 1923. Näin ollen niiden yhdysvaltalaisen tekijänoikeuden 95 vuoden suoja-aika oli ylittynyt.
Saksassa, kuten muissa EU-maissa, tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta kirjailijan kuolemasta. Thomas Mannin osalta tekijänoikeus on siten voimassa vielä vuoteen 2025 asti, Heinrich Mannin vuoteen 2020 ja Alfred Döblinin vastaavasti vuoteen 2027.
Tuomioistuimen mielestä Gutenbergin verkkosivut on suunnattu (myös) saksalaisille käyttäjille/kuluttajille, mm. koska käyttöliittymä on käännetty saksaksi. Edelleen verkkosivuilla oleva vastuuvapauslauseke, jossa käyttäjän on itse arvioitava, onko hänellä oikeus ladata teos verkosta omassa maassaan, osoittaa vastaajan olleen tietoinen sivuston käytöstä myös muualla kuin USA:ssa. Näin ollen verkkosivusto on Saksan lain vaikutuspiirissä.
Tuomioistuin hylkäsi vastaajan puolustuksen, joka lähti siitä, että julkaiseminen verkkosivustolla oli mahdollista, koska teokset eivät olleet USA:n tekijänoikeuksien piirissä. Tuomioistuin totesi, että tällainen oikeuskäytäntö johtaisi siihen, että teokset tulisivat maailmanlaajuisesti saataville aina, kun tekijänoikeus päättyy siinä maassa, jossa verkkosivuston ylläpitäjä toimii.
Kantaja, S Fischer Verlag, oli vaatinut vastaajaa geoblokkaamalla estämään sivuston saatavuuden käyttäjille Saksassa. Tuomioistuin hyväksyi vaatimuksen. Päätöksessä todettiin ettei vastaajan vastaväite siitä, ettei tämä olisi toimiva menettelytapa, vastannut BGH:n oikeuskäytäntöä, jossa oli katsottu riittäväksi vaikeuttaa laitonta käyttöä.
Tapaus on herättänyt suurta mielenkiintoa internetin eri keskustelufoorumeissa, joissa on katsottu päätöksen käytännössä tarkoittavan sitä, että Saksan lainsäädäntö laajenee koskemaan USA:ssa olevaa palvelinta.