Suomen kannattaa olla ylpeä keksijöistään

  • Uutiset
  • 13.6.2023

Toffe aloitti eläkepäivänsä vajan purkutöillä

Yli 40 vuotta patenttiasioita hoitanut Christoffer Sundman sanoo, että Suomessa tehdyistä keksinnöistä ja niiden tekijöistä kannattaa olla ylpeä.

 

Kun Christoffer ´Toffe´ Sundman astui ensimmäisen kerran sisään Patenttitoimisto Seppo Laineen ovesta vuonna 1982, hän tuskin arvasi työrupeaman kestävän 41 vuotta. Patenttimaailma imaisi kemian tehdastekniikkaa ja kemiaa Otaniemessä opiskelleen nuorukaisen heti mukaansa. ”Ajattelin heti, että tämähän on minulle sopiva homma. Patenttiasioissa yhdistyvät kielten ja logiikan käyttö. Myös substanssia on ymmärrettävä.” Christoffer rekrytoitiin vahvistamaan tuolloin kolmihenkisen toimiston osaamista erityisesti kemiassa. Vitsailtiinkin, että hän sai vastuulleen kaikki keksinnöt, jotka sisälsivät natriumia.

Erinomaisena oppimestarina patenttiasioissa toimi Seppo Laine, joka antoi alkuvuosina Christofferin tehtäväksi myös paljon mekaniikkaan liittyviä patenttihakemuksia. ”Niitä tekemällä opin, kuinka keksintö tulee määritellä. Patenttiasiamiehen ammatti on siitä erikoinen, että työhön ei valmistu mistään koulusta. Työtehtävät opitaan työn ohessa.”

 

IPR-osaamista laidasta laitaan

Christofferin mittava ura patenttiasiamiehenä, eurooppapatenttiasiamiehenä ja Laine IP:n toimitusjohtajana sekä senior partnerina kattaa IPR-asiat laidasta laitaan. Hän on laatinut patenttihakemuksia ja hoitanut niitä kaikkialla maailmassa. Työhön on kuuluneet myös vastineiden ja väitteiden tekeminen Suomessa ja Euroopan patenttivirastossa.

Haasteellisimpia tapauksia ovat olleet patenttihakemukset, jotka on saatu ulkomailla läpi vasta kovan väännön jälkeen. Myös riitatapaukset ovat teettäneet paljon työtä.

”Etenkin suulliset oikeuskäsittelyt ovat ennalta-arvaamattomia; ne eivät läheskään aina mene kuten on suunnitellut.”

Christofferin mukaan oleellista on valmistautua käsittelyyn hyvin, ja etenkin  paremmin kuin vastapuoli. Se yleensä riittää.

 

Asiakkaiden vaatimustaso noussut koko ajan

Laine IP:n nettisivuilla Christofferin esittelytekstissä mainitaan yli 40 teknologiaa, joihin hän on uransa aikana perehtynyt. Repertuaari ulottuu selluteknologiasta muoveihin ja lääkkeistä prosessiteollisuuden laitteistoihin.

Christoffer määrittelee hyvän patenttiasiamiehen patenttijuridiikan erikoisasiantuntijaksi ja tekniikan generalistiksi, joka pystyy kuitenkin perehtymään syvälle asiakkaan keksinnön teknisiin yksityiskohtiin.

”Asiakkaiden vaatimustaso on urani aikana noussut koko ajan. Monella alalla tekniikka on tullut koko ajan monimutkaisemmaksi. Perusymmärrys ei enää riitä, vaan tarvitaan syvällisempää tietoa.”

Christofferille rakkaimmat aiheet liittyvät puunjalostusteollisuuteen.

”Tutustuin jo opiskeluaikoina alan perusteknologioihin ja tutkin muun muassa liukosellun sisältämää hemiselluloosaa. Nyt monet asiakkaistamme hyödyntävät lähtökohtaisesti samankaltaisia ratkaisuja ja tekevät esimerkiksi puusta lankaa.”

 

Työtoverit kaikki kaikessa

Sundman on uransa aikana nähnyt Laine IP:n vahvan kasvun neljästä työntekijästä yli 60 alan ammattilaiseen.

Toffe sai eläkelahjaksi kirveen kollegoilta Kristian ja Jari.

”Työtoverini ovat olleet tietenkin minulle kaiken A ja O. Monet kerrat olen todennut, että Laine IP:llä taitavat olla maan parhaat assistentit. He ovat osaavia, sitoutuneita, sitkeitä, rauhallisia, eivätkä he hermostu pahimmankaan määräpäiväpaineen alla.”

”Ja tietenkin patentti- ja tavaramerkkipuolen kollegat ovat olleet tärkeitä. Heiltä olen oppinut asiamiestyöni. Uskallan väittää, että jokaiselta olenkin oppinut jonkun hienon ja hyödyllisen tavan toimia.”

Christofferin mukaan patenttialaa leimaa vahva kollegiaalisuus. Kilpailevankin patenttitoimiston asiamiehelle on voinut soittaa ja kysyä neuvoa.

”Alamme rajuista muutoksista huolimatta koen, että asiamiesten kollegiaalisuus on edelleen pysynyt hyvänä. Rumia temppuja ei harrasteta.”

 

Suomi voi olla ylpeä keksijöistään

Christofferin mielestä asiamiehen työssä on oleellista panostaa patenttihakemuksen huolelliseen laatimiseen ja pyrkiä ottamaan mukaan myös asioita, jotka ehkä vasta tulevaisuudessa nousevat merkityksellisiksi. Se on tehokkain tapa ehkäistä ennalta mahdollisia patenttiriitoja.

Myös asiakkaiden aito kuuntelu ja hyvä keskusteluyhteys keksijöiden kanssa on Christofferin mielestä äärimmäisen tärkeää.

Asiakkaan kanssa ihastellaan paperikangasta.

”Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä töitä upeiden keksijöiden ja asiakasyritysten yhteyshenkilöiden kanssa.”

Christofferin mielestä keksijöiden kyky ajatella laatikon ulkopuolella on ollut monesti aivan uskomatonta ja ihailtavaa. Suomalaisten innovatiivisuus näkyy myös keksintöjen määrässä, joka on väestön kokoon suhteutettuna maailman korkeimpia.

”Voimme olla Suomessa ylpeitä täällä tehdyistä keksinnöistä ja innovaatioista. Tähän kannustaa koulutusjärjestelmämme, joka opettaa luottamaan tutkittuun tietoon.”

Tärkeitä kumppaneita Christofferille ovat olleet myös juristit. Hän on kiitollinen siitä, että on saanut tehdä yhteistyötä Suomen johtavien IP-asianajajien kanssa.

”Arvostan suuresti heidän analyyttista ajattelutapaansa, heidän kykyään kirjallisesti ja suullisesti esittää hyvin perusteltuja, loogisia ja vakuuttavia argumentteja.”

 

Patenttiasiamies muuttuu historioitsijaksi

Christoffer on halunnut aina jakaa osaamistaan ja kokemustaan myös muille. Hän on luennoinut säännöllisesti muun muassa AaltoPRO:n, Aalto-yliopiston ja IPR University Center -instituutin kursseilla ja tilaisuuksissa.

Christofferin mielestä kaikkein antoisinta on kuitenkin puhua yleisölle, jolle patenttiasiat eivät ole ennestään tuttuja ja suhtautuminenkin niihin saattaa jopa olla hieman skeptistä.

”On ollut hienoa huomata, että kännykän räpeltämisen sijaan ihmiset alkavat kuunnella ja oivaltavat, että hei, tämähän on kiinnostava ja tärkeä juttu!”

Kesäkuun alussa eläkkeelle jäänyt Christoffer ei ole tehnyt erityisiä suunnitelmia eläkepäivien varalle. Pitkään jatkunut historian harrastus jatkuu takuuvarmasti.

Hän on jo vuosien ajan tutkinut sukunsa historiaa, kerännyt aineistoa ja kirjoittanut artikkeleita kiinnostavista henkilöistä.

Eläkkeellä on aikaa mieluisille harrastuksille.

Yksi sellainen oli Christofferin isoäidin eno Mihail Borodkin, joka oli Venäjän sortokausien aikana kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin hyvä ystävä ja tärkeä avustaja. Suunnitteilla on myös elämäkerta samalla aikakaudella vaikuttaneesta apteekkari-sukulaisesta, jonka elämä kietoutuu kiinnostavalla tavalla Suomen historian käännekohtiin.

”Ja tarkoitus on toki harrastaa puutöitä sekä jatkaa tenniksen pelaamista, mitä olen tehnyt jo lähes 50 vuotta.”

 

Teksti: Matti Remes

Jaa artikkeli