Patenttivaatimusten laajuus

Patenttivaatimukset ovat patenttihakemuksen ydin määrittäessään mahdollisen patentin suojapiirin eli kielto-oikeuden rajat. Millaisilla vaatimuksilla patenttia kannattaa siis lähteä hakemaan?

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää itsenäisiin patenttivaatimuksiin, koska ne määrittelevät keksinnön suojapiirin sen laajimmassa muodossaan. Epäitsenäiset patenttivaatimukset puolestaan helpottavat patenttihakemuksen muokkausta sen käsittelyn aikana. Epäitsenäiset patenttivaatimukset myös auttavat viraston tutkijaa kohdistamaan uutuustutkimusta, erityisesti mikäli itsenäinen vaatimus osoittautuukin tunnetuksi. Sekä itsenäisiä että epäitsenäisiä patenttivaatimuksia voi olla useampia ja ne voivat kohdistua tuotteeseen tai menetelmään. Tuotevaatimus voi kohdistua esimerkiksi itse tuotteeseen, laitteeseen tai järjestelmään, menetelmävaatimus taas esimerkiksi valmistusmenetelmään, analyysimenetelmään tai käyttöön.

Patenttivaatimuksia kirjoitettaessa tulee aina muistaa vaatimuksille määritellyt perusvaatimukset, jotka edellyttävät, että vaatimus on selkeä ja ymmärrettävissä yksinään. Vaatimusten tulee siis olla täsmällisiä, laajuudeltaan perusteltuja ja yksiselitteisiä. Selitystä ja piirustuksia voidaan käyttää suojapiirin tulkinnan apuna, mutta vaatimusten tulee olla ymmärrettävissä myös sellaisenaan. Lisäksi tulee muistaa, että patenttihakemuksessa voi hakea patenttia vain yhdelle keksinnölle, joten kaikkien patenttivaatimusten tulee olla yhtenäisiä eli käsittää sama keksinnöllinen ajatus.

Itsenäinen patenttivaatimus – laaja vs. suppea

Itsenäiset patenttivaatimukset sisältävät keksinnön tärkeimmät eli oleelliset ja välttämättömät piirteet. On hyvä muistaa, että itsenäisten patenttivaatimusten laajuus määrittää pitkälti myös viraston tekemän tutkimuksen laajuuden. Mikäli patenttia lähdetään hakemaan varsin laajoilla vaatimuksilla, ”piilottaen” todellinen keksintö epäitsenäisiin vaatimuksiin, voi olla, että todellisuudessa merkityksellinen suppeampi suoja jää kokonaan tutkimatta.

Laajaa suojaa voidaan tyypillisesti lähteä tavoittelemaan, kun ollaan täysin uudella tekniikan alueella, jossa ei vielä juurikaan ole osaamista ja tietoa tarjolla. Tällaisissa tilanteissa ns. yleiset perusratkaisutkin voivat täyttää patentoinnin edellytykset. Laaja patenttivaatimus vaatii kuitenkin yleensä suhteellisen paljon tukea, jotta sitä voidaan pitää hyväksyttävänä, eli selityksessä tulee tällöin kuvata laajasti erilaisia suoritusmuotoja ja esimerkkejä koko haettavan suojapiirin alueelta. Haettavan suojapiirin tulee siis olla oikeassa suhteessa siihen tekniseen tietoon, mitä hakemuksessa on.

Suppeampaa suojaa kannattaa puolestaan tyypillisesti lähteä jo heti alun perin hakemaan, jos keksintö liittyy tekniikan alaan, jossa on jo paljon tunnettua asiaa. Kyseessä voi olla esimerkiksi jokin täsmäratkaisu jonkin jo olemassa olevan tuotteen tai menetelmän parantamiseksi. Suppeampi suoja kannattaa valita myös silloin, jos keksinnölle halutaan saavuttaa suojaa mahdollisimman nopeasti. Yksityiskohtaisesti määritetyillä vaatimuksilla ero tekniikan tasoon nähden on tyypillisesti perusteltavissa siten, että patenttivirastokin sen hyväksyy.

Tosin on hyvä myös huomioida, että liian laajaa patenttivaatimusta on huomattavasti helpompi supistaa (epäitsenäisten patenttivaatimusten ja/tai selityksen ja piirustuksien perusteella) kuin laajentaa liian suppeaa suojaa. Suppean suojan laajentaminen vaatii huomattavasti enemmän argumentointia oikeudesta laajempaan suojaan, eikä välttämättä aina onnistu.

Epäitsenäinen patenttivaatimus – kunnollinen ”fallback position”

Epäitsenäisten vaatimusten tarkoitus on kertoa keksinnön edulliset suojamuodot ja ne viittaavat aina itsenäiseen tai toiseen epäitsenäiseen vaatimukseen sisältäen näin aina myös itsenäisen vaatimuksen sisältämät keksinnön oleelliset piirteet.

Patenttihakemuksen käsittelyn aikana epäitsenäisiä vaatimuksia käytetään tarvittaessa itsenäisten vaatimusten täydentämiseen, mikäli esiin tullut tekniikan taso vaatii itsenäisten vaatimusten suojapiirin supistamista. Toisin sanoen epäitsenäisten patenttivaatimusten pääasiallinen tarkoitus on toimia varasuunnitelmana (”fallback position”) mikäli keksintö ei ole patentoitavissa itsenäisten vaatimusten alun perin määrittelemässä muodossa. Epäitsenäisiin vaatimuksiin kannattaa siten sisällyttää piirteitä, jotka tuovat eroa tekniikan tasoon, kyseisellä tekniikan alalla yleisesti tunnetut ratkaisut eivät yleensä edesauta keksinnön patentoitavuutta. Selitysosassa olisi hyvä kertoa myös näiden lisäpiirteiden tuomista lisäeduista suhteessa niihin, joita saavutetaan itsenäisen vaatimuksen ratkaisulla.

Epäitsenäisiin patenttivaatimuksiin voi sinänsä huoletta lisätä erilaisia keksintöä täsmentäviä piirteitä, koska ne eivät epäitsenäisissä vaatimuksissa ollessaan rajoita suojapiiriä. Niitä laadittaessa kannattaa kuitenkin pitää mielessä useissa maissa käytössä olevat lisävaatimusmaksut, mikäli vaatimusten lukumäärä ylittää tietyn rajan. Useimmilla alueilla, kuten Suomessa ja EPO:ssa (Euroopan patenttivirasto) hakemusmaksuun sisältyy 15 vaatimusta ja tämän ylimenevistä vaatimuksista tulee maksaa lisämaksu. Useilla tekniikan aloilla 15 vaatimusta riittää hyvin kuvaamaan keksinnön kannalta merkittävät piirteet.