Aineeton omaisuus kasvuun
IPR on immateriaalioikeuksin suojattua aineetonta omaisuutta. Immateriaalioikeudet jaetaan tekijän- ja teollisoikeuksiin. Patentti-, tavaramerkki-, hyödyllisyysmalli- ja mallioikeus kuuluvat teollisoikeusiin ja niiden avulla hankittavan omaisuuden kasvattamiseen ja kasvuun keskitymme tässä osiossa.
Tunnista IPR-potentiaalisi asiantuntijamme avulla
Asiantuntijamme auttavat sinua löytämään tulevan tuotteesi tai palvelusi suojattavissa olevat piirteet ja valitsemaan liiketoimintasi kannalta arvokkaimmat suojattaviksi. Voimme esimerkiksi järjestää työpajan, jossa kartoitetaan tuotekehitysprojektin mahdolliset patentoitavissa olevat kohteet. Myös tuotenimet ja tuotteiden muotoilulliset piirteet voidaan kartoittaa samassa työpajassa. Tutustu tarkemmin Keksintöjen kartoitus -palveluumme.
Hyvä perustus tärkeä myös IPR-alalla – uutuustutkimuksemme valaa tukevan pohjan hakemuksellesi
Keksinnön tulee olla uusi, erota olennaisesti aiemmin tunnetusta ja olla teollisesti käyttökelpoinen, jotta sen voi patentoida. Uutuustutkimuksemme tuo esiin tietokannoista löytyvän eli julkiseksi tulleen kirjallisen aineiston, jossa esitetyt tekniset piirteet ovat samat tai lähellä käsillä olevaa keksintöäsi. Uutuustutkimus antaa varmuutta keksinnön patentointiin; aikaa ja rahaa säästyy, kun yhdessä panostamme ratkaisuihin, joilla on potentiaalia. Keksintöä kannattaa tarvittaessa kehittää eteenpäin, oikeaan suuntaan, uutuustutkimuksesta saadun aineiston pohjalta.
Patentoitavuus – eroaako keksintösi olennaisesti tai selvästi aiemmin tunnetuista ratkaisuista?
Patentoitavuuden arvioinnissa menemme jo askeleen pidemmälle eli asiantuntijamme arvio eroaako käsillä oleva keksintö olennaisesti uutuustutkimuksessa löytyneistä ratkaisuista ts. täyttääkö keksintö patentointiin vaadittavan keksinnöllisyyden kriteerin. Hyödyllisyysmallilla keksinnöllisyyden kynnys on matalampi, riittää että keksintö eroaa selvästi julki tulleista ratkaisuista.
Patentointi tai keksinnön suojaaminen hyödyllisyysmallilla – hyvä hakemus on kaiken A ja O
Hyvä patentti suojaa keksintösi optimaalisesti; se rajoittaa kilpailijoidesi toimintaa, mutta on pätevä myös mahdollisissa sopimus- ja riitatilanteissa. Hyvä patentti perustuu laadukkaaseen ja asiantuntemuksella laadittuun hakemukseen, joka on teknisen, patenttioikeudellisen ja liiketaloudellisen osaamisen yhteistulos – parhaimmillaan enemmän kuin osiensa summa.
Patenttioikeus tulkintoineen on asiamiestemme vahvinta osaamista. Asiamiespätevyyteen vaadittavan koulutuksen ansiosta ja työvuosien tuoman kokemuksen myötä asiantuntijatiimimme ovat myös teknisesti vahvoja. Lisäksi useilla asiamiehistämme on aiempaa teollisuuskokemusta ja sitä kautta näkemystä IPR:ien liiketaloudellisesta puolesta. Paras hakemus syntyy sinun ja asiantuntijamme saumattomalla yhteistyöllä.
Tavaramerkki suojaa tunnusmerkin ja malli muotoilun
Rekisteröitävän tavaramerkin tulee olla erottamiskykyinen. Se ei saa kuvailla tarjottavia tuotteita tai palveluita eikä olla sekoitettavissa aiempiin oikeuksiin. Tarpeisiisi parhaiten sopiva tavaramerkkisuoja perustuu hakemukseen, jossa suojan kohde eli merkki sekä tavara- ja palveluluettelo on määritelty yhteistyössä sinun kanssasi. Myös tarvittavan maantieteellisen suojan laajuus kannattaa huomioida jo tässä vaiheessa. Sinä tiedät alasi parhaiten, asiantuntijamme hallitsevat rekisteröintiprosessit, yhdistämällä vahvuutemme saavutamme liiketoimintaasi parhaiten tukevan suojan.
Rekisteröitävän mallin tulee olla uusi ja yksilöllinen. Mallia ei siis saa julkaista ennen kuin on päätetty halutaanko se suojata. Mallirekisteröinnissä kuvilla on suuri merkitys. Tavaramerkkitiimimme asiamiehet tietävät millaisilla kuvilla saat suojan haluamallesi muotoilun kohteelle.