Muotoilun suojaa yksinoikeudella
Mallioikeus suojaa tuotteesi ulkomuotoa, sen osaa tai yksityiskohtaa. Tuote voi olla periaatteessa melkein mikä esine tahansa, ja sen lisäksi myös graafisia symboleja, kuten logoja ja ikoneja, voidaan tietyin edellytyksin suojata mallina. Mallioikeus on puhtaasti muotoilun suojaa – sillä ei voi suojata esimerkiksi tuotteen sisältämiä teknisiä ratkaisuja tai niiden ilmentymiä.
Kun rekisteröit mallin, saat vahvistettua itsellesi yksinoikeuden siihen ja voit kieltää muita käyttämästä hyväkseen mallia. Hyväksikäyttämisenä pidetään mm. mallin mukaisen tuotteen valmistamista, myyntiä, maahantuontia ja maastavientiä.
Yksilöllisyys on perusedellytys mallin rekisteröimiselle
Mallisi tulee olla yksilöllinen, jotta se voidaan rekisteröidä. Yksilöllisyyden ratkaisemiseksi ei ole tarkkaa ja yleistä kaavamaista sääntöä, vaan olennaisinta on mallisi antama kokonaisvaikutelma. Malli ei ole yksilöllinen, jos se eroaa aiemmin tunnetuista malleista vain vähäisessä määrin.
Mallisi tulee olla luovan henkisen työn tulos. Banaaleja, yksinkertaisia ja tavanomaisia muotoja ei voida rekisteröidä mallina. Toisaalta mallilta ei myöskään edellytetä taiteellisuutta.
Mallisi on oltava uusi
Jos haluat rekisteröidä mallisi, sen on oltava yksilöllisen lisäksi myös uusi. Mallia pidetään uutena, jos samanlainen malli ei ole tullut julkiseksi ennen rekisteröintihakemuksen tekemispäivää.
Uutuusedellytyksen johdosta sinun kannattaa hakea mallirekisteröintiä vasta silloin, kun tuotteesi muotoilu on lopullinen, ja aiot myydä ja markkinoida tuotettasi juuri siinä muodossa kuin se on hakemuksessasi esitetty. Tarvittaessa mallistasi voidaan rekisteröidä myös useita versioita. Mikäli muotoilu ei vielä ole lopullista tai on muita syitä, joiden vuoksi uutuutta ei kannata vielä hakemuksellakaan menettää, ensimmäinen hakemus voidaan tehdä salaisena. Tällöin mallisi julkistuu vasta silloin, kun hakemuksesi rekisteröidään tai jos sitä esimerkiksi jatketaan ulkomaille.
Armonaika uutuusedellytyksen poikkeuksena
Grace period eli armonaika tarkoittaa, että mallin haltija voi julkaista tuotteen ja julkaisun jälkeenkin tietyn ajanjakson sisään hakea mallilleen rekisteröintiä. Useimmiten armonaika on 12 kuukautta julkaisusta, mutta sen pituus vaihtelee maittain ja voi siksi olla kestoltaan lyhyempikin. Lisäksi on huomattava, että joissain maissa uutuusvaatimus on ehdoton eikä armonaikaa tunneta. Tällöin mallin julkistaminen ennen rekisteröintihakemuksen jättämistä estää mallin rekisteröinnin näissä maissa.
Armonaikaan liittyy usein myös muita riskejä. Julkistamisen määrittelyyn voi liittyä tulkinta- ja näyttökysymyksiä ja malli voidaan kopioida ennen kuin rekisteröintiä on haettu. Suosittelemmekin hakemaan mallin rekisteröintiä ennen sen julkistamista, jos vain mahdollista.
Mallioikeuden voimassaoloaika
Mallioikeus on ajallisesti rajattu oikeus. Suomessa ja Euroopan Unionissa rekisteriin hyväksytty malli on voimassa viisi vuotta. Sen jälkeen oikeutta voidaan uudistaa viiden vuoden välein maksimissaan 25 vuoteen asti, minkä jälkeen oikeus erääntyy lopullisesti. Mallien kestoissa ja uudistamisissa on kuitenkin vaihtelua ja tietyissä maissa malli voi esimerkiksi olla pisimmillään voimassa vain 15 vuotta. Toisaalta tietyissä maissa malleja ei pidetä voimassa uudistamisilla, vaan patenttien ylläpidon tapaan vuosittain maksettavilla vuosimaksuilla.
Rekisteröimättömän mallin suoja (EU)
Julkistettiinko mallisi, ehtikö armonaika päättyä ja jäivätkö hakemukset tekemättä? Muista, että EU-alueella tunnetaan myös ns. rekisteröimätön yhteisömalli. Siihen vetoaminen edellyttää, että mallisi ensimmäinen julkistaminen on tapahtunut EU-alueella ja että se on tällöin ollut uusi ja yksilöllinen.
Rekisteröimättömän yhteisömallin suoja-ala on suppeampi kuin rekisteröidyllä mallilla, ja suojaa vain suoralta kopioinnilta. Myös kolmen vuoden pituinen kesto on lyhyempi verrattuna rekisteröityihin oikeuksiin.
Rekisteröimättömään oikeuteen vetoaminen on myös vaikeampaa kuin rekisteröityyn, sillä vastaan tulevat usein näyttöongelmat ja suojan ajankohdan ja laajuuden määrittämisen vaikeus. Käytännössä rekisteröimättömään yhteisömallioikeuteen kannattaa turvautua vain, jos mallin rekisteröiminen ei ole enää mahdollista.