Aktiivinen patentointi tuo Suomiselle etumatkaa vastuullisissa kuitukankaissa

  • Asiakastarinat Uutiset
  • 26.3.2025

Laine IP:n asiantuntijat pitävät meidät ajan tasalla, mihin meidän kannattaa strategisesti keskittyä ja kulloinkin panostaa.

Pasi Pirhonen, Suominen Oyj

Suominen on globaali edelläkävijä vastuullisten kuitukankaiden kehittämisessä. Laine IP on yhtiön pitkäaikainen kumppani innovaatioiden patentoinnissa.

Jokaisella teknologia-alalla on oma pisteensä, joka herättää yritykset suojaamaan innovaationsa patenteilla entistä määrätietoisemmin. Suomisen kohdalla patenttien merkitys on kasvanut 1980-luvulta lähtien, jolloin yhtiö alkoi järjestelmällisesti kehittää patenttistrategiaansa varmistaakseen kilpailukykynsä myös tulevaisuudessa. Nykyisin Laine IP:n patenttiasiamiehenä työskentelevä Päivi Takala toimi Suomisen tukena patenttistrategian laadinnassa alusta asti.

”Suomisen kaltaiselle yritykselle innovaatiot ja jatkuva kehittyminen ovat strategisesti erittäin tärkeitä. Patentit ovat siinä eriomainen mittari”, kertoo Suomisen Patent Manager Pasi Pirhonen.

 

Pyyhintätuotteissa globaali markkinajohtaja

Suominen valmistaa kuitukankaita rullatavarana pyyhintä- ja hygieniatuotteisiin ammattikäyttöön ja kuluttajille. Lopputuotteita ovat esimerkiksi kosteuspyyhkeet, vaipat ja haavataitokset.

Pyyhintätuotteisiin käytettävissä kuitukankaissa Suominen on maailmanlaajuinen markkinajohtaja. Yhtiön liikevaihto oli 451 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja sillä on lähes 700 työntekijää Euroopassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Pasi Pirhonen kertoo, että Suomisen tekemiä keksintöjä suojaa 30 patenttiperhettä ja noin sata voimassa olevaa patenttia. Tuotteitaan yhtiö suojaa patenteilla ja tavaramerkeillä, mutta patentteja on haettu myös valmistusmenetelmille. Ne koskevat esimerkiksi menetelmiä, joilla kuitukangas kuvioidaan niin sanotulla vesineulauksella. Suominen on maailman suurimpia vesineulausteknologialla valmistettavien kuitukankaiden valmistaja.

Suomisen patenttistrategia on Pirhosen mukaan ensisijaisesti puolustuksellinen. Yhtiö panostaa aktiivisesti patentointiin ja patenttiseurantaan, ja tarvittaessa käyttää väitemenettelyä oikeuksiensa turvaamiseksi.

”Patenttiasioissa olemme aktiivisia tärkeimmillä markkina-alueillamme Euroopassa ja Amerikoissa.”

 

Tiivis ja pitkä kumppanuus Laine IP:n kanssa

Patenttiasioissa Pirhonen tekee tiivistä yhteistyötä Suomisen tuotehallinnasta ja tuotekehityksestä vastaavien tiimien kanssa.

”Oma tehtäväni on arvioida, mitä kannattaa lähteä patentoimaan ja mitä tietoja tarvitaan, että saamme laadittua hyvän patenttihakemuksen.”

Aineettomien oikeuksien suojaamisessa Suomisen kumppaniksi tuli 1990-luvun lopulla patenttitoimisto Jalo Ant-Wuorinen, ja yhteistyö on jatkunut Laine IP:n kanssa toimistojen yhdistyttyä.

Päivi Takala on työryhmässä edelleen tiiviisti mukana tuomalla siihen oman osaamisensa. Olemme olleet Laine IP:n kanssa tehtävään yhteistyöhön hyvin tyytyväisiä”, Pirhonen kiittelee. Laine IP avustaa Suomista muun muassa patenttihakemusten laadinnassa, patenttiseurannassa ja väitemenettelyissä. IPR-kumppani auttaa myös Suomista päivittämään patenttistrategiaansa tarvittaessa.

”Laine IP:n asiantuntijat pitävät meidät ajan tasalla, mihin meidän kannattaa strategisesti keskittyä ja kulloinkin panostaa. Laine IP tekee meille jonkin verran myös uutuustutkimusta ja antaa arvioita, onko jokin keksintö patentoitavissa.”

 

Suominen edelläkävijä vastuullisissa tuotteissa

Suomisen tuotekehityksessä ja patenttiasioissa korostuvat nyt vahvasti entistä ympäristöystävällisemmät tuotteet. Vastuullisesti tuotettujen kuitukankaiden kysyntä kasvaa nyt vauhdilla.

Pasi Pirhosen mukaan tästä voi kiittää ennen muuta EU:n kertakäyttömuoveja koskevaa direktiiviä eli niin sanottua SUP-direktiiviä, joka edistää muovittomiin tuotteisiin siirtymistä. Suomisella on hyvät edellytykset vastata tähän muutokseen.

”Esimerkiksi viskoosituotteissa olemme kerryttäneet osaamista jo 1980-luvulta lähtien.

Vahva osaaminen ympäristöystävällisten tuotteiden valmistuksesta, markkinoiden hyvä tuntemus ja patenttiosaaminen ovat olleet hyvä ponnahduslauta tuoda markkinoille muovittomia tuotteita.”

Suominen valmistaa muun muassa biohajoavia, kompostoituvia ja vedessä hajoavia tuotteita. Muovin sijaan niissä käytetään uusiutuvia kuituja esimerkiksi viskoosista, puukuidusta, lyocellista, puuvillasta tai bambusta.

 

Patentit antavat etumatkaa kilpailijoihin

Pirhosen mukaan SUP-direktiivi koskettaa etenkin kuitukankaista valmistettuja pyyhintätuotteita, joiden valmistajat haluavat eroon muovia sisältävistä tuotteista. Se korostaa entisestään sellupohjaisten materiaalien merkitystä.

”Muovittomiin tuotteisiin liittyvää osaamista on ollut jo pitkään meillä ja muilla, mutta käytännössä tarvittiin SUP-direktiivi vauhdittamaan muutosta.”

Suomiselle strategisen painopisteen siirtyminen vastuullisiin tuotteisiin näkyy myös panostuksissa oikeuksien suojaamiseen. Pirhosen mukaan patenttihakemusten ja myönnettyjen patenttien avulla yhtiö voi osoittaa olevansa näissä asioissa edelläkävijä maailmassa.

”Ensimmäisenä patenttihakemuksen tekevä yritys saa parhaimmillaan 5–7 vuoden etumatkan, kun kilpailijoiden on haettava muita vaihtoehtoja.”

Kilpailijoiden ohella Suomisen aktiivisen patenttitoiminnan ovat huomanneet myös asiakkaat. Monet heistä ovat halunneet suomalaisyhtiöstä strategisen kumppanin, jonka kanssa kehitetään entistä ympäristöystävällisempiä ratkaisuja.

 

 

Teksti: Matti Remes

Kuvat: Suominen Oyj

Jaa artikkeli